Telaketjun aluetilaisuudet syyskuussa

16.08.2018

Tervetuloa mukaan rakentamaan tekstiilien kiertotaloutta Suomeen!

Kotimaisen työn ja osaamisen kasvattamisen lisäksi tähtäämme vahvaan kansainväliseen liiketoimintaan. Vuonna 2025 voimaan tuleva EU:n jätedirektiivi koskien tekstiilijätteen erilliskeräystä luo painetta poistotekstiilin kierrätyksen järjestämiselle ja tämänhetkisen ekosysteemin vahvistamiselle. Tekstiilien ekosysteemissä kaivataan yrityksiltä innostavia ja rohkeita ideoita siitä, miten alalle luodaan uusia tuotteita ja palveluita. Toivomme yhteistyöhön laajasti ekosysteemin erilaisia yrityksiä – keräämisen, lajittelun, tunnistamisen, tuotteiden, palveluiden, logistiikan, digitalisaation ja muiden alojen osaajia. Telaketju on tekstiilien keräyksen, lajittelun ja hyödyntämisen sateenvarjo, jonka alla voivat toimia niin isot kuin pienetkin hankkeet. Tule mukaan suunnittelemaan missä sinun paikkasi ekosysteemissä voisi olla!

Telaketju II -valmistelua käynnisteltiin Telaketjun verkostoitumisseminaarissa 10.4.2018. Nyt prosessi jatkuu neljän avoimen tilaisuuden myötä, jotka järjestetään eri puolilla Etelä-Suomea.

Aluetilaisuuksien tavoitteena on rakentaa uutta tekstiilien kiertotalouteen tähtävää hanketta Telaketju II, johon haetaan rahoitusta Business Finlandilta.

 

Aluetilaisuuksien aikataulu:

7.9. klo 12–16 Turku

11.9. klo 12–15 Tampere

13.9. klo 12–15 Lahti

19.9. klo 9–12 Helsinki

 

Aluetilaisuuksien kohderyhmä:

Mukaan ovat tervetulleita kaikenlaiset aihepiirin kehittämishankkeista kiinnostuneet erikokoiset yritykset.

Osallistujamäärä on 30 hlöä/ työpaja. Ilmoittautuminen Lyytissä 4.9. mennessä. Tarkempi paikka kerrotaan ilmoittautuneille syyskuun alussa.