Kierrätettävyys vai pitkäikäisyys tuotesuunnittelussa?

24.03.2020

Erilaisten strategioiden käyttö kiertotalouden mukaisessa tekstiilien suunnittelussa ei ole helppoa tai yksiselitteistä. Tuotteen laadukkuus ja pitkäikäisyys ovat tärkeitä periaatteita, mutta laatuvaatimukset riippuvat suunnitellusta käyttökohteesta. Muita huomioitavia asioita ovat raaka-aineiden alkuperä ja tyyppi, eli esimerkiksi kierrätetyn raaka-aineen käyttö, sekä materiaalien kierrätettävyys tuotteen elinkaaren päättyessä [1]. Raaka-aineen alkuperä ja materiaalien kierrätettävyys ovat helpompia määrittää kuin tuotteen laadukkuus ja pitkäikäisyys.

Tällä hetkellä kaupoista löytyy kierrätettyjä kuituja sisältäviä tuotteita jonkun verran. Kierrätetyistä muovipulloista sulattamalla (termisesti) valmistettu polyester on yleisin kierrätetty kuitu. Lisäksi jonkin verran käytetään puuvillaa, villaa ja villasekoitteita, jotka on kierrätetty mekaanisesti. Tällöin tekstiilien kangas ja lankarakenne on purettu takaisin kuiduiksi, joista uusi lanka ja kangas on valmistettu.

Tekstiileille on olemassa ja kehitteillä monia muitakin kierrätysteknologioita kuin terminen ja mekaaninen kierrätys. Riippumatta menetelmästä puhtaiden, vain yhtä kuitua sisältävien tuotteiden kierrätys on helpompaa kuin kuitusekoitteiden [2]. Vaikka osa menetelmistä soveltuukin myös sekoitteille, saattaa uusiotuotteen laatu olla heikompi kuin yhdentyyppisestä kuidusta valmistettuna. Sekoitteiden kierrätysprosessi voi myös muodostua liian kalliiksi.

Kuitusekoitteilla on paikkansa tekstiilituotteissa, jos niillä parannetaan tuotteen soveltuvuutta käyttökohteeseensa. Puuvilla-polyesteriseos on varsin yleinen kuituseos monissa tekstiileissä arkivaatteista työvaatteisiin ja villa-polyamidiseos puolestaan on yleinen sukkien valmistuksessa. Näissä seoksissa yhdistyvät luonnonkuidun (puuvilla ja villa) ominaisuudet, kuten tuntu tai kosteudenimukyky sekä tekokuidun lujuus. Elastaanilla tuotteisiin saadaan aikaan joustavuutta.

Miten saadaan laatua?

Tuotteen laadukkuus ja pitkäikäisyys ovatkin sitten haastavampia määrittää. Laaduksi ei riitä, että valitaan sopiva kuitu tai kuituseos. Tekstiilien valmistuksessa täytyy laatu miettiä kuidusta tuotteeksi koko valmistusprosessin läpi niin, että teknisissä ratkaisuissa ei tehdä kompromisseja missään vaiheessa. Esimerkiksi tuottajalle halvempi open-end-kehruumenetelmä ei tuota niin sileää ja lujaa lankaa kuin kalliimpi rengaskehruu. Näiden lankojen laatuero korostuu erityisesti ohuissa kankaissa. Vastaavasti elastaanikuidun lisääminen T-paitatrikooseen on tuottajalle halvempi tapa lisätä joustavuutta, vaikka laadukas ja riittävän joustava trikookangas olisi tehtävissä myös neulosrakenteen valinnalla.

Laatu voidaan pilata myös vaatteen valmistusvaiheessa. Esimerkiksi vinoon leikatut osat johtavat vaatteen kiertymiseen tai muodon muuttumiseen pesun jälkeen, ja ompelussa liian kapeaksi jääneet saumat lähtevät ratkeamaan käytön ja pesujen aiheuttamassa rasituksessa.

Pitkäikäisyys ei myöskään perustu pelkkään tekniseen laatuun. Monet teknisestä laadusta riippumattomat syyt voivat vaikuttaa siihen, että käyttäjä hylkää tuotteen [3]. Jos vaate on erikoisen, lyhytikäisen muotioikun mukainen, se jää helposti pois käytöstä muodin muuttuessa. Hillitympi muotoilu voi tuoda vaatteelle pitkäikäisyyttä, ja tällaisia mallistoja onkin hyvin kaupallisesti saatavilla.

Mieli muuttuu, samoin vaate

Uudenlaista ajattelua edustaa myös tuotteen suunnittelu niin, että sen ulkonäköä voi muuttaa. Esimerkiksi somisteita tai osia vaihtamalla voidaan estää kyllästymistä tuotteeseen sekä parantaa yhdisteltävyyttä muiden vaatteiden kanssa. Vaatteiden suunnittelu kooltaan muokattaviksi erilaisilla teknisillä ratkaisuilla on myös mahdollista, jolloin ne mukautuvat käyttäjän koon tai muodon muutoksiin.

Itse ainakin huomaan hoitavani tarkemmin ja myös mielellään korjaavani tiettyjä, itselleni rakkaita vaatteita. Yritän siis kaupassa valita sellaisia vaatteita, joihin voisin kiintyä ja sitoutua pidemmäksi aikaa.

Kierrätettävyyteen ja pitkäikäisyyteen tähtäävät strategiat saattavat olla ristiriidassa keskenään, jolloin tekstiilisuunnittelijan tekemät valintaperusteet eivät aina ole selkeitä. Yksinkertaisia eivät myöskään ole kuluttajan valintaperusteet ostohetkellä, varsinkin kun laadun määrittäminen tekstiilituotteesta pintapuolisessa tarkastelussa on hankalaa asiantuntijallekin.

Yksi parhaista vaatteen pitkän käyttöiän takaajista on kuitenkin omistajansa sitoutuminen ja jopa kiintyminen siihen. Itse ainakin huomaan hoitavani tarkemmin ja myös mielellään korjaavani tiettyjä, itselleni rakkaita vaatteita. Yritän siis kaupassa valita sellaisia vaatteita, joihin voisin kiintyä ja sitoutua pidemmäksi aikaa.

Pirjo Heikkilä

Kinnostuitko? Lue lisää lähteistä!

  1. Määrää vai laatua vaatekaapissa?, Telaketju blogi (2020
  2. Tekstiilimateriaalien soveltuvuus kierrätykseen (2019) Telaketjun raportti
  3. Mitä tehdä tarpeettomille tekstiileille?, Telaketju blogi (2020)

Tässä sarjassa esitellään kiinnostavaa tekstiileihin liittyvää tietoa, joka perustuu Telaketjussa tehtyyn tai Telaketjun työssä hyödynnettyyn tutkimukseen.