Vaatteen käyttökertojen seuranta – turhaa ajanhukkaa vai kulutuksen tolkullistamisen apuri?

Vaatteista ja niiden käytöstä  

Vaatteet eivät ainoastaan suojaa kantajaansa vaan lisäksi ne ovat mukana luomassa yksilön tyyliä ja identiteettiä. Pukeutumisen ja vaatteiden avulla voidaan viestiä jotakin itsestä, ja muutenkin pukeutuminen on yhteydessä sosiaaliseen ympäristöömme, kuten tiettyihin pukeutumisnormeihin tai muotiin. Vaatteita hankitaan niin tarpeeseen kuin hetkellisen mielihalun innoittamana.  

Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan suurin osa (40 % vastanneista) kuluttajista arvioi oman vaatekaappinsa sisältävän 100–200 vaatekappaletta. Toisissa tutkimuksissa on päästy jopa 650 vaatekappaleeseen. Vaatteiden määrä onkin keskeisessä osassa siinä, kuinka useita käyttökertoja yksittäinen vaatekappale saa. Mitä vähemmän vaatteita on, sitä nopeampi on rotaatio vaatteiden välillä.  

Usein tuntuu siltä, että vaikka kaappi olisi täynnä tavaraa, ei sieltä kuitenkaan löydy mitään päällepantavaa. Jotkut pitävät siitä, että kaapissa on paljon valinnanvaraa. Toiset taas haluavat minimoida valintojen mahdollisuuden, joten rakentavat vaatekaappinsa minimalistisemmaksi. Toki muillakin tekijöillä, kuten harrastuksilla, sesongeilla ja säilytystilalla, on vaikutusta siihen, millaiseksi vaatekaapin sisältö muodostuu. Monilla on sellaisia harrastuksia, joissa vaaditaan tietynlaista pukeutumista. Toisaalta erityisesti Suomessa vaihtuvilla sesongeilla on merkittävä vaikutus siihen, minkälaisia vaatteita tarvitsemme. Joillain kaappitilaa on vaikka muille jakaa, kun taas toiset joutuvat minimoimaan tavaramäärää fyysisten rajojen tullessa vastaan. On siis olemassa erilaisia reunaehtoja, jotka vaikuttavat siihen, minkälaiseksi suhde vaatteisiin rakentuu ja miten sitä ylläpidetään.  

 

Käyttämättömäksi jääneet vaatteet – uhka vai mahdollisuus? 

Pohjoismaalaisen tekstiilitutkimuksen tulokset kertovat, että suurin osa jättää käyttämättä joitain vaatekappaleita, koska ne eivät sovi heille enää tai niille ei löydy sopivaa käyttöhetkeä. Jopa 40 % kaappien vaatteista on ns. nukkuvia eli ei aktiivisessa käytössä olevia vaatekappaleita. Tanskassa tehdyn kuluttajatutkimuksen mukaan haasteet vaatteiden kulutuksen vähentämisessä johtuvat esimerkiksi impulssiostamisesta, tilanteiden vaatimasta pukeutumistyylistä, kokeilunhalusta ja aikaan liittyvistä haasteista.  

Mutta mitä sitten, jos vaatteet istuvat käyttämättömänä. Ei kai niistä ole kenellekään haittaa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Vai miten se meni.  

Toisaalta voidaan pohtia, minkälaista potentiaalia kaapissa lojuvissa vaatteissa voisi olla. Mitä jos kaikkien suomalaisten kaapeissa lojuva nukkuva pääoma asetettaisiin takaisin markkinoille muiden ostettavaksi? Minkälaisia seurauksia siitä olisi? Käytetyn tavaran kaupan konkari Timo Huhtamäen mukaan siinä olisi valtava potentiaali. Jopa miljardien eurojen potentiaali. Hän katsoo, että tämän potentiaalin valjastaminen avittaisi Suomen kansantaloutta, sillä iso osa samoja tuotekategorioita tuodaan ulkomailta. Tämä taas aiheuttaa kauppataseen alijäämää. Toisin sanoen, jos tämä kaapeissa lojuva tavarakanta saataisiin myytyä eteenpäin toisille kuluttajille, voisi taloutemme mahdollisesti paremmin ja voisimme välttyä ulkomailta tuotujen tavaroiden aiheuttamilta lieveilmiöitä kuten postin ja tullin ruuhkautumiselta sekä huonolaatuisen halpatuotantotavaran kasaantumiselta.  

 

Vaatteen käyttöikä ja -hinta 

Kulutustutkimuskeskus on laatinut arvion kohtuullisen minimin mukaisesta kulutustasosta, jolla ihminen tulee toimeen ja pystyy osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Kulutus on jaettu eri hyödykeryhmiin, joista yksi on vaatetus. Viimeisin päivitys viitebudjettiin on tehty vuonna 2024. Yksin asuvan miehen kohtuullinen minimivaatebudjetti on sen mukaan 612 euroa (51e/kk) ja vastaavan naisen 780 euroa vuodessa (65e/kk). Viitebudjetin arviossa vaatteiden on oletettu kestävän 3–5 vuotta, lukuun ottamatta esimerkiksi talvi- tai kylpytakkia, joiden kestoiäksi on arvioitu seitsemän vuotta. Viitebudjetin arviossa vaatteita olisi naisilla keskimäärin 85 kappaletta ja miehillä 67. Kuten huomataan, nämä ovat selkeästi alhaisemmat luvut kuin mitä suurin osa ainakin pohjoismaalaisista kuluttajista on raportoinut. (Lehtinen ym., 2020 ja Lehtinen, 2024.) 

Kuinka monta kertaa yksittäinen vaatekappale sitten todellisuudessa kestää käytössä ja mikä sen käyttöhinnaksi tulee? Riippuu vaatteesta, tietenkin. Olof Hoverfält on seurannut ja tilastoinut omaa vaatekulutustaan. Tilastoinnin perusteella esimerkiksi arkinen aluspaita kestää käytössä noin 20 kertaa. Tällaiset alusvaatteet ovat tietenkin kaikkein tiheämmin käytössä olevia vaatekappaleita, puetaanhan ne päälle päivittäin, päällysvaatteita taas vaihdellaan useammin tilanteen mukaan.  

Itse olen seurannut omaa vaatteiden kulutustani jo pitkään. Ensin vain pohtimalla suhdettani vaatteisiin ja myöhemmin esimerkiksi olemalla vuoden ostamatta yhtään vaatekappaletta, käytettynä tai uutena. Nyt olen noin vuoden ajan tarkastellut vaatekulutustani hieman samantyylisesti kuin Hoverfält. Otin nimittäin käyttööni Whering-nimisen puhelinsovelluksen. Sinne voi halutessaan lisätä koko vaatekaapin sisällön ja seurata jokaisen vaatekappaleen kulutusta ja käyttöhintaa. Toisaalta sen avulla voi suunnitella asukokonaisuuksia tai seurata muita sovelluksen käyttäjiä ja heidän tuottamaa sisältöä sovelluksessa. Itse ole käyttänyt sovellusta melko lepsusti, mutta näen sen avulla ainakin suuntaa antavasti, mitkä vaatekappaleet ovat toistuvasti käytössäni ja mitkä taas jäävät vähemmälle huomiolle.  

Mikäli olen ostanut jotain uutta, olen pyrkinyt lisäämään sen sovellukseen, jotta voisin seurata vaatteen käyttökertoja sekä etenkin käyttöhintaa. Tämä on mielestäni kiinnostavaa dataa etenkin hieman arvokkaampien hankintojen kohdalla. Esimerkiksi talvella ostin pitkän etsinnän jälkeen villatakin uutena, koska en löytänyt sopivaa käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Villatakki oli suomalaisen, sittemmin konkurssiin hakeutuneen, Borse e Cose  -merkin vaate ja ostin sen turkulaisesta kivijalkaliikkeestä. Tuote oli alennuksessa, mikä vaikutti osittain ostopäätökseeni.  Villatakki maksoi ostohetkellä 180 euroa. Se on nyt ollut kaapissani yhteensä 202 päivää ja olen käyttänyt tai oikeammin olen muistanut tilastoida sen käytön 70 päivänä. Olen siis käyttänyt villatakkia hieman alle puolet siitä ajasta, kun se on minulla ollut. Toki käyttöön on vaikuttanut se, että tulin ostaneeksi takin juuri talviaikaan ja toisaalta se, että ostin sen tarpeeseen eli sillä oli valmiiksi tarkka käyttötarkoitus osana vaatekaappini sisältöä. Kuitenkin vaatteen käyttöhinta käyttökertaa kohden on tällä hetkellä 2,57 euroa. Melko kiitettävää siis, sillä uskon, että vaatekappale kestää käytössäni vielä vuosia.  

Toisaalta on kaapissani myös vaatteita, jotka ovat jääneet vähemmälle tai jopa ihan muutamalle käyttökerralle. Tällaisia ovat esimerkiksi juhla- ja kesämekot. Vaikka niitä stailaisi eri tavoin ja pukeutuisi niihin vuoden ympärikin (kuten joskus yritän), jää niiden käyttö vähäisemmäksi kuin ns. perusvaatteiden. Toisaalta usein ne ovat olleet edullisia löytöjä kirpputoreilta ja piristävät sekä tarjoavat vaihtelua vuoden ympäri tiheässä käytössä oleviin vaatekertoihin.  

Tiedostan, että vaatteiden tilastointi ei sovi kaikille. En itsekään ole siitä varsinaisen innostunut. Huomaan kuitenkin tilastoinnin muuttaneen suhtautumistani uutena ostettuihin vaatteisiin. Jos aiemmin karsastin uutena ostamista, nyt ajattelen, että ostaessani harkitusti hyvälaatuisia vaatteita joskus uutena, voin saada luottovaatteita, jotka palvelevat minua vielä vuosia eteenpäin.  

Suhtautumista vaatteisiin voi siis muuttaa. Voi pohtia, miksi jotkin vaatteet valikoituvat päälle useammin kuin toiset ja toisaalta minkälainen arvo vaatteille muodostuu omassa arjessa. Tiedostamalla ja seuraamalla omaa kulutuskäyttäytymistään voi oppia jotain uutta itsestään ja mahdollisesti jopa huomata pärjäävänsä vähemmällä vaatemäärällä, kuin alun perin ajattelikaan. Tai sitten voi ymmärtää, että ostamalla laadukasta ja kestävää voi lopulta säästää pitkän pennin ja löytää vaatteita loppuelämää ei vain tiettyä hetkeä varten.  

 

Eerika Heinonen 

 

Artikkeli on kirjoitettu osana Baltic2Hand-projektia, joka edistää tekstiilien uudelleenkäyttöä ja vähentää tekstiilijätettä luomalla uusia liiketoimintamalleja käytettyjen vaatteiden toimijoille. Hankkeessa on mukana Turun ammattikorkeakoulun Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmä. Baltic2Hand-hanke on rahoitettu Interreg Central Baltic 2021–2027 -ohjelmasta ja osittain Euroopan unionin tuella.