Kiertotalouden uusien liiketoimintamallien talousnäkökulmia on tutkittu vähän

21.07.2023

Osana Telavalue-hanketta tehtiin kirjallisuuskatsaus, jossa selvitettiin, miten paljon eri tietokannoista löytyy kiertotalouden liiketoimintamallien talousnäkökulmia huomioivaa kirjallisuutta. Ensimmäisessä selvityksessä keskityttiin kolmeen uudempaan kiertotalouden liiketoimintamalliin eli jakamisalustoihin, tuote palveluna -malliin ja elinkaaren pidentämiseen. Toisessa selvityksessä taas haettiin talousnäkökulmia huomioivaa kirjallisuutta kierrätyksestä ja uusiutuvuudesta sekä resurssitehokkuudesta. Raportit ovat luettavissa tekstin lopussa.

Hakua tehtiin pääasiassa liiketalouden ja myyntityön keskeisistä tietokannoista, kuten esimerkiksi Academic Search Elitestä ja Elsevieristä. Hauissa löytyi yhteensä 28 artikkelia, joista osa käsitteli kiertotalouden liiketoimintamallien kolmea uudempaa mallia ja osa kahta vanhempaa mallia. Eniten aineistoa löytyi liiketoimintamallista kierrätys ja uusiutuvuus. Kolmesta uudesta liiketoimintamallista oli löydettävissä huomattavasti vähemmän kirjallisuutta.

Talousnäkökulmilla tässä työssä tarkoitetaan kannattavuus- ja kustannuslaskentaa sekä hinnoittelua.

Löydetystä artikkeleista osa oli osuvampia kuin toiset. Raporttiin valitut artikkelit on jaoteltu myös sisällön mukaan; aihetta laajasti käsitelevät artikkelit on esitelty kunkin kappaleen alussa, ja muut selvitykseen sopivat artikkelit löytyvät kappaleen lopusta. Laajasti aihetta käsittelevissä artikkeleissa oli käsitelty kiertotalouden liiketoimintamallien taloutta joko sanallisesti tai laskelmien kautta.

Kirjallisuuskatsauksessa selvisi, että tarve liiketoimintamallien taloutta käsittelevälle aineistolle on selkeästi olemassa, koska haun mukaan sitä on huonosti saatavilla. Tämä näkyy varsinkin jakamisalustojen ja resurssitehokkuuden liiketoimintamalleissa, joista ei hakujen mukaan löytynyt juuri lainkaan taloutta käsittelevää kirjallisuutta. Katsauksen päätulos on, että talousnäkökulmia on tutkittu vain vähän. Jotta kiertotalouden liiketoimintamalleja otettaisiin enemmän käyttöön, olisi hyvä tuoda ilmi, miksi se on myös rahallisesti kannattavaa ja mitä taloudellisia tekijöitä on hyvä ottaa huomioon malliin siirryttäessä. Myös kolmoistilinpäästös-ajattelun mukaisesti talous on sosiaalisen ja ympäristöllisen näkökulman ohella ratkaiseva tekijä yritysten kestävää kehitystä ajatellen.

Kirjallisuuskatsaus kiertotalouden uudempien liiketoimintamallien taloudellisista näkökulmista – jakamisalustat, tuote palveluna ja elinkaaren pidentäminen

Kirjallisuuskatsaus kiertotalouden vanhempien liiketoimintamallien taloudellisista näkökulmista – resurssitehokkuus, kierrätys ja uusiutuvuus

Marjaana Launonen
Master school -opiskelija Turku AMK