Erilaiset tekstiilimateriaalit
Mistä tunnistaa laadukkaan materiaalin? Mitä kannattaa ostohetkellä pitää mielessä? Telaketjun Nyt puhutaan tekstiileistä! -blogisarjan toisessa osassa haastattelussa kirjailija ja vapaa tutkija Rinna Saramäki.
Kuka olet ja mitä teet?
Nimeni on Rinna Saramäki, olen kirjoittaja, kirjailija ja vapaa tutkija. Työni liittyy tällä hetkellä laajasti tekstiilialaan, erityisesti vaatteisiin.
Mikä ajoi sinut kirjoittamaan Hyvän mielen vaatekaappia?
Omakohtainen kokemus siitä, ettei käyttäytymiseni vaatteita kohtaan ole sellaista kuin toivoisin sen olevan. Ajattelin ensin, että kirjoitan vaateteollisuuden eettisistä ongelmakohdista esimerkiksi lehtijutun ja tarjoan sitä johonkin lehteen. Kun aloin kirjoittaa, tekstiä tulikin valtavasti. Minun piti soittaa miehelleni, että en voi lopettaa kirjoittamista, sinun pitää nyt hoitaa ruoka ja lapsi. Ajattelin, että koska aihe kiinnostaa minua, se varmasti kiinnostaa monia muitakin.
Mitä tekstiilit merkitsevät sinulle?
Tekstiilit tuottavat parhaimmillaan valtavasti iloa ja nautintoa. Ne ovat välttämättömyyksiä, kuten ruokakin. Ruokaan liittyy esteettistä ja sosiaalista iloa, jonka pitäisi liittyä myös tekstiileihin. Tekstiilit ovat mielenkiintoisia, niillä on pitkä historia ja niihin liittyy paljon kulttuurisia aspekteja. Ne eivät ole vain lämpimänä pysyttelemistä varten.
Mistä tunnistaa laadukkaan materiaalin?
On vaikeaa pukea sanoiksi sitä, miten laadukkaan materiaalin tunnistaa. Laadukkuus riippuu eri materiaalien ominaisuuksista: toiset kankaat ovat laadukkaita niiden ollessa harvoja, toiset taas ovat laadukkaita, kun ne ovat tiiviitä.
Helpoiten materiaalin laadukkuuden tunnistaa käsin koskemalla. Laadukkaan materiaalin oppii tunnistamaan, kun tarpeeksi kauan hypistelee erilaisia materiaaleja. Kaikkien kuluttajien ei kuitenkaan tarvitse hankkia tällaista taitoa. Kuluttajia pitäisi sen sijaan ohjeistaa, miten helposti pääteltävillä tavoilla voi selvittää jonkin materiaalin laadukkuuden. Esimerkiksi jos kankaan pinnassa on nukkamaista pörröisyyttä, eikä kyse ole nukka- tai pörrökankaasta, se luultavasti kulahtaa nopeasti.
Nykyään vaatteiden suurin ongelma ei ole se, että ne kuluisivat puhki vaan se, että ne menettävät ulkonäkönsä. Niitä ei ole sen jälkeen helppo saada uudelleenkäyttöön. Yleensä myös helposti nyppyyntyvät tai kulahtavat kankaat ovat sekoitemateriaalia, jonka kierrättäminen joksikin uudeksi tuotteeksi on hankalaa.
Materiaalin laadukkuutta pohtiessa kannattaa myös kiinnittää huomiota lisätietoihin, joita materiaalista kerrotaan. Jos tuotteessa kerrotaan, mistä materiaali on kotoisin tai minkälaisella menetelmällä se on tehty, se on yleensä positiivinen asia, sillä mitään negatiivista tuskin kerrottaisiin.
Juttu jatkuu videon jälkeen
Mitä hyvää on luonnonkuituisissa materiaaleissa? Mitä huonoa?
Luonnonkuituiset materiaalit ovat yleensä miellyttäviä yllä. Materiaalit ovat olleet ihmiskunnan käytössä tuhansia vuosia, ja niitä on opittu käsittelemään niin, että niistä saadaan mahdollisimman miellyttäviä ja käyttöön sopivia tuotteita. Luonnonkuitujen tuotannolla on kuitenkin suuria ympäristövaikutuksia. Puuvillaa, joka on yleisin luonnonkuitu, viljellään pitkin maailmaa suurin piirtein joka paikassa paitsi Antarktiksella. Sillä on hyvin suuret ympäristövaikutukset, koska sen viljely vaatii paljon peltopinta-alaa ja valtavasti vettä. Tavallisesti viljelyssä käytetään myös kasvinsuojeluaineita ja lannoitteita. Myös esimerkiksi villaan, joka on todella hieno materiaali, liittyy ongelmia. Valtavat lammaslaumat voivat kaluta alueita aavikoiksi eikä villantuotantoa voi määrättömästi lisätä, koska maa-ala ei lisäänny. Kaikessa eläimiin liittyvässä tuotannossa on myös aina suuri vaara aiheuttaa kärsimystä eläimille.
Entä mitä hyvää on öljypohjaisissa materiaaleissa? Mitä huonoa?
Öljypohjaisten materiaalien eli keinokuitujen etuna on se, ettei niiden tuotanto vie viljelytilaa ruokakasveilta. Tuotanto vaatii huomattavasti vähemmän pinta-alaa verrattuna esimerkiksi puuvillapeltoon tai lammasaroon. Keinokuidut ovat myös mekaanisesti kestäviä. Mikään keinokuitu ei hinkkaudu puhki, mutta toisaalta ne eivät kulu kauniisti, kuten luonnonmateriaalit. On ihanaa, kun pellava vähän haalistuu tai nahka patinoituu, mutta jos akryyli nyppyyntyy, kukaan ei iloitse, että siinä on elämän jälkeä. Niiden kestävyydellä on myös se huono puoli, että ne pysyvät täällä ikuisesti, jos niitä ei kerätä ja polteta tai kierrätetä.
Viime vuosina on herätty mikrokuituihin eli erityisesti keinokuiduista irtoaviin pienen pieniin kuituihin, jotka päätyvät meriin ja ovat haitaksi merieliöille. Ongelman laajuudesta ei vielä tarkkaan tiedetä eikä liioin siitä, mitä ongelmalle pitäisi tehdä.
Olennaisinta on se määrä, mitä ostaa. Se, mitä materiaalia vaate on ja kierrättääkö sen, kutistuu sen rinnalla, miten paljon hankkii uusia vaatteita.
Mitä materiaalia ei missään nimessä pitäisi ostaa?
Akryyli on ongelmallinen, koska se näyttää ja tuntuu ihanalta vain hetken ja sen jälkeen se nyppyyntyy. Nyppyisiä akryylineuleita pyörii kaikkien riesana eikä materiaalille ole mitään kierrätysmahdollisuutta olemassa. Pahinta on, jos akryyliin, joka on itsessään vahva kuitu, sekoitetaan jotakin heikkoa kuitua, esimerkiksi viskoosia. Tuotteesta tulee ajan kuluessa karmiva.
Myös nahkaan tulisi kiinnittää huomiota. Suurin osa nahasta tulee ja käsitellään maissa, joissa eläinoikeuslainsäädäntöä ei ole tai siitä ei välitetä. Puhumattakaan ihmisistä, jotka nahkaa myrkyllisillä aineilla käsittelevät. Pari vuotta sitten EU:ssa kiellettiin tietyt kromiyhdisteet, joita käytetään nahan parkitsemiseen. Tämä on oikea suunta. Nahkatuotteita hankittaessa pitäisi aina selvittää, mistä nahka tulee ja miten se on käsitelty.
Kulkevatko materiaalien ekologisuus ja kestävyys käsi kädessä?
Hyvä kysymys. Jos kysymyksellä tarkoitetaan sitä, kuluuko tuote puhki, niin akryylivillapaidat eivät ikinä kulu puhki. Olen nähnyt tonneittain enemmän tai vähemmän käytettyä poistotekstiiliä enkä ole koskaan nähnyt akryylivillapaitaa, joka olisi kulunut puhki. Kestävyys siis ei ole niin yksioikoinen asia, että sitä voisi mitata pelkästään jollain mekaanisella mittarilla. Se on myös esteettinen asia. Periaatteessa kestävä on hyvä, mutta jos kestävä on sellainen, joka ajan myötä muuttuu kamalaksi eikä sitä halua kukaan käyttää, ei se ole kovin ekologista.
Voiko edullisesti saada laadukasta, jos ostaa uutta?
Käytettynä voi saada ilmaiseksi vaikka miten hyvää. Jos ostaa uutena, niin pääsääntöisesti sitä saa, mistä maksaa. Joitakin perusvaatteita, joiden malli ei hirveästi muutu, jotka tehdään aina samoista kankaista ja joilla on suuret volyymit, saa edullisesti ja niiden laatu on aivan kelvollista, sellaista, joka kestää kohtuullisen ajan käytössä. Tällaisia voivat olla t-paidat, alusvaatteet tai sukat. Joskus näkee laadukkaita edullisia miesten paitojakin. Vaikka niissä on paljon yksityiskohtia, niiden valmistus on niin pitkälle hiottua teollisuutta, että joskus saa hyvän kankaan ja hyvän ompelutyön edullisestikin. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että yleensä kaikkein halvin ei ole hyvä. Halvinta mahdollista hintaa tavoitellessa työntekijöiden oikeudet jäävät yleensä heitteille, joten myös eettiseltä kannalta superhalpoihin vaatteisiin kannattaa suhtautua epäilyksellä. Mitä mutkikkaampaa ja laadukkaampaa vaatetta haluaa, sitä enemmän pitää olla valmis maksamaan.
Mikä on vaatteiden suunnittelijoiden vastuu siitä, että tekstiilit ovat laadukkaita ja kierrätyskelpoisia?
Kenelläkään ei ole niin suurta mahdollisuutta vaikuttaa vaatekappaleen elämään kuin suunnittelijalla. Suunnittelijakin joutuu toimimaan budjetin ja tietynlaisten teknisten mahdollisuuksien puitteissa, mutta jokaisen budjetin tasolla voi tehdä parempia tai huonompia päätöksiä. Voi investoida enemmän johonkin ja pihistää jostain, mikä puolestaan vaikuttaa siihen, miten vaatetta voi käyttää tai miten sen voi kierrättää. Toivottavasti suunnittelijoille nykyään puhutaan heidän vastuustaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa muuhunkin kuin vaatteen ulkonäköön. Suunnittelu ei ole vain sitä, että mietitään jokin kiva siluetti ja väri, vaan siinä pitää miettiä koko prosessia: miten vaatteita hankitaan, miten niistä pidetään huolta, miten niitä käytetään ja mitä niille käytön jälkeen tapahtuu.
Mitä vinkkejä haluaisit antaa kuluttajalle ostohetkellä, jos haluaisi olla kestävämpi kuluttaja?
Olennaisinta on se määrä, mitä ostaa. Se, mitä materiaalia vaate on ja kierrättääkö sen, kutistuu sen rinnalla, miten paljon hankkii uusia vaatteita. Jos ostaa paljon uusia vaatteita, on aivan yhtä tyhjän kanssa, jos niissä on jokin pieni ekologinen lisämauste. Mikäli pystyy tulemaan toimeen vähällä ja osaa hillitä itsensä, ei ole niin tärkeää, onko kyseessä kaikkein ekologisin hampputuote.
Välillä pitää kuitenkin ostaa vaatteita, joten sanoisin, että erilaisia materiaaleja kohtaan kannattaa olla avoin. Esimerkiksi puuvillan ympäristöongelmat johtuvat suurilta osin siitä, että sitä kasvatetaan sellaisilla alueilla, joissa se ei luonnostaan menesty. Sitä pitää keinokastella ja myrkyttää. Olisi parempi, jos kuluttajat hajauttaisivat kulutustaan eri materiaaleihin.
On hyvä pitää mielessä, että jos kangas on valmistettu, värjätty ja käsitelty EU:ssa, se noudattaa EU:n kemikaalinormeja, jotka ovat suhteellisen tiukat. Kannattaa myös harjoittaa itseään tunnistamaan hyvä ompelutyö eli tarkastella hyvin yksityiskohtaisesti vaatetta, sen saumoja tai napinläpiä. Se on helpompaa kuin laadukkaan kankaan tunnistaminen. Tärkeintä on se, että ostaa vaatteita, joita todella myös käyttää.
Mikä kehityskulku materiaalituotannossa saa sinut toiveikkaaksi tulevaisuuden suhteen?
Selluloosapohjaisten kuitujen ja selluloosapohjaisten materiaalien kierrätys laadukkaaksi tekstiilikuiduksi on innostavaa. Vaikuttaa siltä, että aivan muutamien vuosien päästä on kaupallisesti realistista kierrättää materiaalia uudeksi tekstiilimateriaaliksi. Tällä hetkellä suurin osa kierrätyksestä alentaa tuotteen arvoa. Kierrätysmateriaalista tehdään jotain täytettä, fylliä tai jokin kertaalleen käytettävä imeytysmatto. Ne on tietysti hyvä tehdä käytetystä materiaalista, mutta se ei ole ratkaisu, josta kannattaisi lauluja laulaa. Se, että niistä voidaan tehdä uusia vaatteita, on mahtava juttu.
Minkä yhden asian haluaisit sanoa kuluttajille materiaalivalintoihin liittyen?
Toivoisin kuluttajien oppivan katsomaan pesu- ja materiaalilappuja ja hoitamaan materiaaleja oikein. Minulle on tullut yllätyksenä se, miten paljon vaatteita ostetaan tietämättä, mitä materiaalia vaate on ja miten sitä hoidetaan.
Joskus pesulappu paljastaa tekstiilin laadukkuuden. Jos 100-prosenttista puuvillaa olevassa yksinkertaisessa paidassa lukee pesulapussa ”hienopesu 30 astetta”, on vaate valmistettu niin huonosti, ettei sitä voi pestä normaalissa puuvillan pesulämpötilassa eli 60 asteessa. Valmistajat saattavat myös vetää itsensä vastuusta laittaessaan kummallisia pesuohjeita vaatteisiin. Mikäli tekstiilin pesee ohjelämpötilaa korkeammassa lämpötilassa ja sille tapahtuu jotain, valmistaja voi pestä kätensä vetoamalla siihen, ettei pesuohjeita ole noudatettu. Ensisijaisesti kannattaa siis noudattaa pesulapun ohjeita.
Teksti on osa Nyt puhutaan tekstiileistä! -blogisarjaa, jossa otetaan suurennuslasi käteen ja syvennytään tekstiileihin.