Jätteenpoltto ei ole kirosana

Olen lukenut aika monta tekstiilien kiertotalouteen liittyvää artikkelia, jotka alkavat kauhistelulla siitä, miten monta miljoonaa kiloa tekstiiliä vuosittain päätyy poltettavaksi. Tarkoitus on toki hyvä: tekstiilien kertakäyttökulttuuri ja valtavaksi paisunut kulutuksen volyymi on ympäristölle kestämätön taakka, ja muutos tarvitaan.

Sivuvaikutuksena tällä lähestymistavalla on kuitenkin helposti se, että tekstiilien ympäristöongelmien nähdään kulminoituvan tuotteiden elinkaaren loppupäähän ja jätteen käsittelytavasta tulee ylikulutuksen syntipukki.

Kuntaomisteisessa jätehuoltoyhtiössä työskentelevänä keskusteluissa särähtää korvaan, miten jätevoimaloihin joissain yhteyksissä suhtaudutaan kierrätyksen vihollisena. Tekstiilikierrätyksen esteenä ei kuitenkaan ole jätteenpoltto, vaan kyseessä on tätä ennakkoluuloa paljon monimutkaisempi ja koko tekstiilialan yhteisiä ponnistuksia vaativa systeeminen haaste.

Niille haastaville jätemateriaaleille ja kierrätysprosessien rejekteille, joille valmistavalla teollisuudella ei ole käyttöä, tarvitaan turvallinen käsittely jätevoimaloissa, sähkön ja lämmön tuotannon lähteenä. Kuntien jäteyhtiöt kyllä organisoivat tarvittavat keräykset silloin, kun jätemateriaaleille löytyy hyödyllisiä käyttökohteita.

Kaatopaikat in memoriam

Jätevoimala on perusratkaisu kierrätyskelvottomalle sekajätteelle. Yhdyskuntajätehuollossa on ytimeltään kyse hygieniasta, terveydestä ja huoltovarmuudesta. Kotien ja kaupunkien turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi on oleellista, että roska ei kasaudu nurkkiin.

Tämän varmistamiseksi tarvitaan monenlaisia asioita kuljetuslogistiikasta jäteneuvontaan, mutta myös jätevoimalat ovat aivan oleellinen osa kokonaisuutta. Kun systeemin toimivuus on ensin turvattu, voidaan perustalle rakentaa erilliskeräyksiä ja kehittää kierrätyksen arvoketjuja.

Jätevoimala ei ole vaihtoehto kierrätykselle, vaan kaatopaikalle.

Jätevoimala ei ole vaihtoehto kierrätykselle, vaan kaatopaikalle. Vielä pari vuosikymmentä sitten Turku oli ainoa kunta Suomessa, jossa kotien sekajätettä hyödynnettiin energiana, muualla jätehuollon perusratkaisu oli kaatopaikka. Vähitellen jätevoimaloita on noussut eri puolelle Suomea, ja kapasiteetti alkaa kotimaassa olla riittävä, niin että kotitalouksien jätteitä ei tarvitse läjittää jätevuoriksi eikä myöskään viedä ulkomaille käsiteltäväksi.

Miksei kaikkea vain kierrätetä?

Kaikkea ei osata kierrättää, meiltä puuttuu tarvittavaa teknologiaa ja tietotaitoa. Kaikkea ei myöskään haluta takaisin kiertoon: jätteissä voi olla haitta-aineita ja epäpuhtauksia, jotka ovat väärässä paikassa ympäristö- ja terveysriski. Polttaminen on joillekin asioille paras ratkaisu.

Ja kaikkea ei ole varaa kierrättää. Yksi keskeinen materiaalikierrätystä jarruttava seikka on raaka-aineiden hinta. Tuotteen valmistaja saa neitseellisen raaka-aineen usein edullisemmin, kenties kaukomailta, tuotantotukien, normien puutteen ja matalien palkkojen halpuuttamana. Eettiset kompromissit ja ympäristövaikutukset eivät ole mukana hinnoissa.

Onko riittävän moni valmistaja – ja sitä kautta kuluttaja – valmis maksamaan kierrätysraaka-aineen tuottamisen kustannukset, jotka syntyvät, kun pieniä määriä lukuisissa eri kohteissa syntyviä jätteitä keräillään, lajitellaan, kuljetellaan, paalataan, varastoidaan, erotellaan, prosessoidaan, sulatetaan, granuloidaan ja hygienisoidaan?

Haaste kärjistyy, kun tarkastellaan kotitalouksien jätteitä, joiden moninaisuus, epämääräisyys ja epäpuhtaus sopivat huonosti yhteen jatkojalostajien laatukriteerien kanssa. Vaatimus kierrätyksen lisäämisestä jätehuoltopäässä on narulla työntämistä, jos neitseellisten luonnonvarojen käytölle ei saada kunnollista hintaa.

Kaikkien näiden esteiden luettelemisen jälkeen on ehkä tarpeen sanoa, että tietysti materiaalit tulee saada jatkuvasti tarkemmin talteen ja pyörimään takaisin teollisuuden pyörään. Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää sitä. Maapallon kantokyky edellyttää sitä. Ympäristöystävällisiä ja teknis-taloudellisesti järkeviä kierrätysprosesseja tai jätteettömiä vaihtoehtoja odotellessa tarvitsemme edelleen jätevoimaloita.

Myös tekstiilien kiertotalous tarvitsee jätevoimaloita

Kaikki kuluttajien tekstiilit eivät kelpaa poistotekstiilien keräykseen. Tällä hetkellä esimerkiksi alusvaatteet, matot ja pehmustetut tuotteet ovat lajitteluohjeen melko pitkällä EI-listalla. Öljyisiä, homeisia tai pilaantuneita tekstiilejä ei kierrätykseen tietenkään kelpuuteta.

Kaikista jätemateriaaleja hyödyntävistä käsittelylaitoksista jää jäljelle hylkyä ja alitteita – epäsopivia jakeita, jotka erotellaan pois laitoksen porteista sisään ajetusta materiaalista, etteivät ne heikennä kierrätysraaka-aineiden laatua. Sama koskee myös poistotekstiilien jalostamista. Vain osa keräyksiin tuodusta tekstiilistä on sellaista, joka kelpaa kuitujen avaukseen ja uusien tuotteiden raaka-aineeksi.

Meidän vaatteissamme on esimerkiksi kuminauhoja, painokuvia, brodeerauksia, bling-blingejä ja glittereitä, jotka täytyy saada pois kuituja mekaanisesti jalostettaessa. Kaikille vaatteiden sisältämille materiaaleille ei ainakaan vielä ole kehitetty järkevää käsittelytapaa.

Tekstiilien kierrätystä ei voi olla ilman rinnalla palvelevaa jätteen energiaratkaisua, jonne epäpuhtaudet saa siivota syrjään, pois kierrätyksen laatua pilaamasta ja arvoa laskemasta.

Näköpiirissä uusia kiertotalousratkaisuja

Turun seutu oli sekä ensimmäinen että nyt myös viimeinen: vanhan jätteenpolttolaitoksen tilalle saadaan vuosien odotuksen jälkeen vihdoin oma seudullinen jätteen energiaratkaisu, joka täydentää kotimaisen käsittelyverkoston. Salon Korvenmäessä käynnistyy vuoden vaihteessa Lounavoima Oy:n Ekovoimalaitos, joka lopettaa vihdoin lounaisen Suomen kotien yhdyskuntajätteen kalliin ajeluttamisen ympäri Suomea ja Itämerta.

Kotien jätteistä tuotettu lähienergia korvaa turvetta ja fossiilisia polttoaineita energian tuotannossa, ja avaa ovia uusille, innovatiivisille energian kiertotalousratkaisuille, kuten Q Powerin biometanointiprosessille ja Quantitative Heatin kanssa toteutetulle kaukolämmön syvävarastoinnille.

Lounavoiman myötä jätehuollon käsittelymaksujen nousu taittuu, ja alueen kuntien jäteyhtiö Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (LSJH) saa taloudellista liikkumavaraa toteuttaa myös uusia kiertotalouden investointeja. LSJH rakentaa kotien poistotekstiileille mekaanista kuidunavauslinjastoa, ja pilottivaiheen jälkeen suunnitelmissa on täyden mittakaavan laitoksen perustaminen koko Suomen tarpeisiin.

Valtakunnallinen poistotekstiilin keräys toteutetaan yhdessä muiden kuntien jätelaitosten kanssa. Kierrätyskuidun jatkokäytön varmistamiseksi Telaketju-verkoston valtakunnallinen ja kansainvälinen yhteistyö tutkimuslaitosten ja tekstiilialan yritysten kesken on ratkaisevan tärkeää.

Ja kiertoon kelpaamaton toimitetaan polttoon.

Miia Jylhä
tutkimus- ja kehitysvastaava
Lounais-Suomen Jätehuolto
miia.jylha@lsjh.fi
040 8670 114

Kirjoittajan työajasta melkoinen osa on viime vuosina liittynyt tekstiilikierrätyksen kehittämiseen Suomessa.