Ekologisen muodin liikkeiden kuulumisia Turusta

13.01.2023

Naisen jalat, naisella pinkit korkokengät ja valkoinen poistotekstiilikuidusta valmistettu hame

Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Turun alueen second hand -vaatteiden ja ekologisen muodin markkinat ovat olleet laajassa kasvussa. Ekologisia vaateita kaipaavalle on valinnanvaraa: löytyy niin vintage-vaatteisiin painottuvia kuratoituja liikkeitä kuin ekologisia alusvaatteita tarjoavia putiikkeja.

Haastattelimme kuutta Turun alueen second hand -yritystä. Haastattelujen kautta halusimme kuulla, mitä tekstiilien kiertotalouden liiketoimintamalleja noudattaville yrityksille kuuluu. Sen lisäksi haastatteluilla kartoitettiin yrityksen toimintaan vaikuttavia asioita, kuten asiakaskuntaa ja markkinatilanteeseen liittyviä kysymyksiä. Haastatteluihin osallistui kuusi yritystä: Sun Vintage/VintagEija’s, Best from the past, Ecolocal Market, iCare, Puutorin kirppis ja Manakin.

Haasteista huolimatta kasvuakin tapahtuu

Kuluvan vuoden aikana jokaisella yrityksellä on ollut omia haasteitaan. Haastatteluissa puheenaiheeksi nousi erityisesti tämänhetkinen maailmantilanne ja kuinka se on vaikuttanut yritysten toipumiseen koronapandemian vaikutuksista. Osalla vaikeudet valitettavasti jatkuvat edelleen, eivätkä esimerkiksi uudet yrittäjät ole vielä päässeet kokemaan ”normaalia” arkea liiketoiminnassaan. Joillakin yrityksistä kuluva vuosi on ollut käytännössä henkiinjäämistaistelua. Toiveikkuutta yrittäjillä kuitenkin vielä riittää ja uusia palvelumuotoja on myös suunnitteilla sekä otettukin jo käyttöön.

Haastattelut toteutettiin marraskuun 2022 aikana, ja osittain ajankohdan myötä puheeksi nousi myös loppuvuodesta kasvava hiljaisuus myynnissä. Kulutusjuhlat, kuten jo isommalle aikavälille kasvanut Black Friday sekä joulu, vaikuttavat erityisesti second hand -liikkeiden myyntiin. Myös ekologisen muodin liikkeissä kulutusjuhlat huomataan, sillä vastuullinen muoti on ymmärrettävästi hintavampaa, jolloin alennusmyynnit houkuttelevat luokseen kuluttajia helpommin. Esimerkiksi joululahjoiksi hyvin moni kuluttaja ostaa vain uutta tavaraa, ja monet keskittävätkin sen myötä loppuvuoden ostoksiaan mm. tarjolla oleviin alennusmyynteihin. Joulun alla ostetaan paljon myös lahjakortteja, ja moni second hand -liike tarjoaakin jo niitä. Siinä onkin yksi oiva vinkki vastuulliseksi joululahjaksi, kun saaja voi hankkia lahjakortilla mieleisiään vaatteita ja samalla kuluttaa vastuullisesti sekä monessa tapauksessa vielä tukea samalla pienyrittäjää.

Osa yrittäjistä mainitsi kuitenkin, että liiketoiminnassa on tapahtunut kasvua, vaikeista ajoista huolimatta. Esimerkiksi uudet liiketilat sekä paremmat aukioloajat ovat lisänneet liiketoimintaa. Yksi erityinen mainittava tekijä, joka on auttanut kolmea turkulaista yritystä, on Helsinkiin kauppakeskus Rediin avattu kiertotalouskeskittymä Second Hand Market. Turkulaisista yrityksistä Best from the past sekä SunVintagen molemmat yrittäjät, VintagEija’s ja Evergreen garderobi, ovat lähteneet mukaan osuuskuntana perustettuun toimintaan. Myös Puutorin kirppis on laajentamassa toimintaansa aivan nykyisen liiketilan läheisyyteen.

Lisääntynyt kilpailu alalla tuo myös positiivisia vaikutteita

Vaikeista ajoista huolimatta kaikki haastateltavat ovat huomanneet lisääntyneen kilpailun. Lähes kaikki haastateltavat kokivat kilpailun positiivisena, mutta myös hieman eriäviä mielipiteitä löytyi. Lähinnä huoli liittyy second hand -liikkeiden liikatarjontaan, jolloin asiakkaita ei riittäisi kaikille. Toistaiseksi ainakin tämänhetkinen Turun keskustan alueen liikkeiden määrä koettiin vielä positiivisena, sillä alueella on tunnetusti hyviä liikkeitä, joiden perässä tulee asiakkaita myös ulkopaikkakunnilta. Usein asiakkaat tekevät ”kirpparikierroksia”, jolloin läheinen sijainti kilpailijoiden kanssa on hyvin positiivista. Kun samalla alueella on hyvin saavutettavissa useampi liike, mahdollistaa se kuluttajien kiinnostuksen lisääntymisen käytettyihin vaatteisiin ja ajatus kestävästä kuluttamisesta pysyy positiivisena, kun kuluttaja saa positiivisia kokemuksia löytäessään laajemman tarjonnan myötä paremmin oman tyylisiä vaatteita.

Myös asiakaskunnassa on huomattu muutosta viimeisten vuosien aikana. Erityisesti kaksi muutosta nousivat esille: nuorten lisääntynyt kiinnostus kestävään muotiin sekä yleisen taloudellisen tilanteen heikkenemisen myötä kuluttajien lisääntynyt kiinnostus ostaa kierrätettyä uuden sijasta. Nuorten osuus yritysten asiakaskunnissa on noussut huomattavasti sekä ostajien on huomattu olevan aiempaa harkitsevampia. Asia koettiin monessa yrityksessä kuitenkin positiivisena asiana, sillä harkittuja ostoja tekemällä kuluttajien ostokäyttäytyminen siirtyy kohti kestävämpää ja vastuullisempaa kuluttamista. Moni yritys peräänkuulutti myös haluavansa tarjota enemmän miesten ja unisex-malliston tuotteita, mutta tällä hetkellä kaikkien asiakaskunta koostuu suurimmilta osin naisista. Second hand -liikkeet mainitsivat, että miesten vaatteet ovat hieman kiven alla, sillä usein miehet ovat harkitsevampia ostajia ja käyttävät vaatteensa loppuun.

Kiertotalous ja eettisyys osana liiketoimintaa

Jokaisella yrityksellä kiertotalous on osana liiketoimintaa eri tavoin. Esimerkiksi Best from the past ja VintagEija’s mainitsivat, että idea omasta yrityksestä syntyi oman vintage-kokoelman kautta. “Rakkaus vanhoihin kauniisiin tuotteisiin on se liikkeelle paneva voima”, kommentoi Eija Mannila heti ensimmäisenä, kun kysyimme, mikä hänen liiketoimintansa tavoite on. Jouluisin hän myös esimerkiksi valmistaa vanhoista joulupöytäliinoista mekkoja ja hameita myyntiin.

Manakin ja Ecolocal Market ovat ekologisen muodin liikkeitä ja heillä myynnissä olevat tuotteet on valittu siten, että he tietävät valmistajien toimivan eettisesti ja ympäristö huomioiden. Molemmat mainitsivat, että yhtenä inspiraation lähteenä yrityksen perustamiselle on ollut vastuullinen muoti. Uusien tuotteiden myynnin lisäksi Ecolocal Marketin palveluista löytyy myös vaatelainaamo Vaatepuun Turun toimipiste sekä second hand -myymälä. Myös Puutorin kirppiksen ja iCaren liiketoiminnan ytimessä kiertotalous on vahvasti läsnä. Molemmat tarjoavat kuluttajille helpon tavan tuoda myyntiin itselle turhaksi jääneitä, vielä kuitenkin hyväkuntoisia tuotteita.

Yhteistyöstä voimaa ja kohti kevättä

Best from the pastin Riinan sanoja lainaten yhteistyötä ei voi tehdä koskaan liikaa yrittäjien kesken. Tähän loppuun saimmekin mainita, että Bestiltä on tulossa pian kartta, josta löytyy Turun keskustan alueen vintage- ja second hand -liikkeiden sijainnit. Kartta tulee jakoon mukana oleville yrityksille, ja he voivat ripustaa sen omiin tiloihinsa sekä jakaa somen kautta eteenpäin. Sen avulla asiakkaiden on entistä helpompi tutustua lisää Turun tarjoamiin mahdollisuuksiin löytää ekologista päälle puettavaa. Yhdellä silmäyksellä näkee heti reitin, mitä kannattaa kulkea kirppiskierroksella, oli sitten paikallinen tai Turkuun vierailulle saapunut asiakas.

Haastattelut olivat hyvin mielenkiintoisia ja saimme myös kuulla paljon hienoja erilaisia tarinoita mm. liikkeiden perustamisesta. On hienoa huomata, että kuluttajat kiinnostuvat koko ajan enemmän vastuullisesta muodista sekä myös nuorten keskuudessa on huomattu muutosta ajatusmalleissa, kun esimerkiksi ylpeys kierrätetyn tuotteen käyttämisestä on kasvanut. Kevään tullessa onkin loistava aika siivota vaatekaappeja ja karsia ylimääräisiä vaatteita. Mukana olleiden yritysten lisäksi Turusta löytyy hyvin laaja tarjonta second hand- ja ekologisen muodin liikkeitä, joihin kannattaa tutustua. Anna siis vanhoille vaatteillesi mahdollisuus löytää tiensä toisen aarteeksi ja muista myös uusia hankintoja tehdessä mahdollisuuksien mukaan ekologisen muodin liikkeet. Mikäli jokin mukana olleista yrityksistä oli sinulle uusi tuttavuus, aloita vaikkapa ensikerralla kierroksesi sieltä.

 

Jenni Luotonen & Emilia Suutari,
Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat,
Kiertotalouden liiketoimintamallit -tutkimusryhmä

 

Haastattelijoina mukana olivat myös opiskelijat Elina Lehtinen ja Ella Rapo