Tutkijavierailu Saxionin ammattikorkeakouluun

01.03.2023

Kansainvälistyminen on tärkeää Telavalue-hankkeessa niin yrityksien kuin tutkimuslaitostenkin osalta. Tutkimuslaitosten kansainvälisessä yhteistyössä merkittävässä osassa on tutkijavaihdot ja vierailut ulkomaille, sekä ulkomaisten asiantuntijoiden vierailut Suomeen. Tällä kertaa myös koordinaattori pääsi vierailulle Alankomaihin, joka on myös yksi tekstiilien kiertotalouden edelläkävijämaista Euroopassa. Kohteenani oli Saxion ammattikorkeakoulu, isäntänäni professori Jan Mahy, joka johtaa Sustainable and Functional Textiles -tutkimusryhmää, ja hänen henkilökuntansa. Pääsin vierailuni aikana tutustumaan sekä opetukseen että tutkimukseen ja lisäksi tapasin paikallisia tekstiilien kiertotalouden toimijoita.

 

Vaatteita mallinukkejen päällä
Kuva Vastuullisia ja funktionaalisia vaatedemoja (Pirjo Heikkilä)

 

Saxionissa on mahdollista opiskella sekä kandidaatti (Fashion and Textile Technologies) että maisteriopintoja (Innovative Textile Development). Opiskelijoiden käytössä on kattavat työpaja- ja laboratoriotilat tekstiilien valmistuksesta kierrätykseen. Opiskelijat myös pääsevät mukaan tutkimushankkeisiin erilaisten harjoitus ja opinnäytetöiden muodossa. Laboratoriokierroksella huomioni kiinnittyi muun muassa kuvassa näkyvään tekstiilikuitujen pituusmittauslaitteeseen.

 

Textechno fibrotest -laite
Kuva Textechno fibrotest ja kierrätyskuitunäyte mittaukseen (Pirjo Heikkilä)

 

Kiinnostavaa Telaketju hankekokonaisuuden ja verkoston kannalta on Saxionissa tehtävä tutkimus ja mahdollinen yhteistyö, sillä tekstiilien kiertotalous on vahvasti mukana Saxionin tutkimustoiminnassa. Jan Mahyn (kuvassa) lisäksi tapasin runsaasti laitoksen väkeä ja kävin kiinnostavia keskusteluita eri aiheista. Samaan viikkoon mahtui myös tapaaminen TEXroad’n Traci Kindenin kanssa, joka vieraili Saxionissa samaan aikaan. Suunnittelimme Tracin vierailua Suomeen keväällä 2023 VTT:n ja Telavaluen vieraaksi jakamaan kokemuksia tekstiilien kierrätyksen datatarpeista.

 

Kaksi henkilöä istuvat vieretysten
Kuva Pirjo ja Jan

 

Saxion on mukana Alankomaissa käynnissä olevassa Texplus yhteistyössä (https://texplus.eu/), jolla on samoja piirteitä kuin Telaketjun hankejatkumolla ja verkostolla Suomessa. Mukana on yhteistyössä ja hankkeissa on yrityksiä ja muita toimijoita, joilla on yhteinen halu viedä tekstiilien kiertotaloutta eteenpäin. Erona on kuitenkin se, että Alankomaissa yhteistyötä orkestroi TexPlus säätiö, ja meillä Suomessa Telaketjulta puuttuu verkostoa hallinnoiva toimielin.

Pääsin myös vierailuviikkona aikana käymään parissa Texplus säätiön yrityksessä. Regional Textile Sorting Centre Twente (RTT) on paikallinen tekstiilien lajittelija. RTTn uudessa laitoksessa lajitellaan poistotekstiiliä uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen. Uudelleenkäyttöön menevien vaatteet hinnoillaan valmiiksi ohjeiden mukaan ennen toimituksia myymälöihin ja kierrätykseen meneville vaatteiden koostumus tarkastetaan NIR:llä (kuvat alla).

 

Kokoelma kuvia. Keräyspiste kadulla, vaatteiden lajittelua, aatteiden hinnottelupöytä, vaatteiden materiaalien tunnistus.
Kuva Keräyspiste kadun varrella, vaatteita lajittelupöydällä, uudelleenkäyttöön menevien vaatteiden hinnoittelupiste ohjeineen, ja kierrätettävien vaatteiden NIR mittaus käynnissä pöytään integroidun tunnistimen on avulla. Esittelemässä prosessia Peter Wilderink RTT:ltä.

 

Sain reissulla paljon uusia kontakteja ja päivittyneen kuvan tekstiilien kiertotalouden tilasta Alankomaissa, ja paluumatkalle lähdin mukanani paljon uusia ajatuksia mahdolliselle tulevaisuuden yhteistyölle.

 

Pirjo Heikkilä

VTT:n erikoistutkija ja projektipäällikkö