Mitä tehdä tarpeettomille tekstiileille?       

19.03.2020

Vaatteet ja kodintekstiilit saattavat käydä käyttäjilleen tarpeettomiksi monista eri syistä. Ne voivat esimerkiksi mennä rikki, niiden ulkonäkö voi muuttua kulumisen tai pesun seruauksena, ne eivät enää sovi kooltaan tai tyyliltään tai niihin on yksinkertaisesti kyllästynyt [1].

Monissa tapauksissa joko tuote sellaisenaan tai sen materiaalit ovat vielä käyttökelpoisia, jolloin tuotteen elinkaarta voidaan pidentää. Fiksumman käytön ja valmistuksen lisäksi kiertotaloudessa on paljon erilaisia strategioita tuotteen ja sen osan elinkaaren pidentämiseksi sekä materiaalien hyödyntämiseksi (kuva 1).

Taulukko, johon on koottu erilaisia tapoja hyödyntää tekstiiliä

Kuva 1. Kiertotalouden strategioita [2].

Uudelleenkäyttö (reuse) sellaisenaan alkuperäisessä tarkoituksessa on vähiten ympäristöä kuormittava tapa hyödyntää ehjiä ja puhtaita tekstiilituotteita. Tekstiilien käyttäjä voi antaa, myydä tai vaihtaa tekstiilejä itse tai lahjoittaa ne uudelleenkäytön toimijoille [3].

Mikäli vaate on muuttunut tarpeettomaksi esimerkiksi rikkoontumisen takia, sen voi korjata (repair). Lisäksi näppärä kotiompelija pystyy tuunaamaan vaatteita (refurbish) tai valmistamaan niistä uusia vaatteita (remanufacture) tai muuta käyttökelpoista (repurpose).

Kiertotalous-termiä pidetään usein kierrätyksen synonyyminä, mutta se on paljon muutakin.

Joissain kierrätyskeskuksissa ja esimerkiksi Tampereen Nextiili-pajan kaltaisilla pajoilla vaatteista voidaan esimerkiksi työllistämistyönä erotella ehjät kangaspalat, napit, vetoketjut ja muut vastaavat osat hyödynnettäväksi paikan päällä tai päiväkodeissa ja kouluissa. Näin muodostuvia materiaaleja ja tarvikkeita voidaan myydä kotiompelijoille [4–5].

Kolme naista penkoo poistotekstiilikasaa. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Parhaimmillaan kiertotalousajattelu mahdollistaa myös pienten ompelimoiden ja käsityöläisyritysten määrän lisääntymisen. Ne voivat tarjota kuluttajille ja mahdollisesti myös tekstiiliyrityksille korjaukseen ja uudelleenvalmistukseen liittyviä palveluita.

Kuitumateriaalin kierrätys (recycle) on ratkaisu niille tekstiilituotteille, joille ei löydy sopivaa ratkaisua yllä mainituista strategioista. Jos materiaalin kierrätys takaisin tekstiiliksi on haastavaa, voidaan miettiä raaka-aineen hyödyntämistä muiden tuotteiden tai kemikaalien valmistukseen ja vähintäänkin hyödyntämistä energiana (recover).

Kiertotalous-termiä pidetään usein kierrätyksen synonyyminä, mutta se on paljon muutakin. Uudelleenkäyttö, joka usein arkikielessä tunnetaan vaatekierrätyksenä, on merkittävä osa kiertotaloutta, samoin kuin kaikki tekstiilituotteiden ja materiaalien elinikää pidentävät toimenpiteet.

Pirjo Heikkilä

Kiinnostuitko? Lue lisää lähteistä!

  1. Miksi vaatteita ei enää käytetä (2015) Texjäte hankkeen infograafi
  2. Johdatus tekstiilien kiertotalouteen (2020) on-line-luento,  kuva perustuu käännökseen Ellen MacArthur Foundationin materiaalista, jonka alkuperäinen lähde Circular Economy: Measuring Innovation in Product Chains. Potting J. ym. Pbl Netherlands 2017
  3. Rikkinäinen vaate– jätettä vai raaka-ainetta? (2020) Telaketju 1. blogiteksti 
  4. Nextiili-pajan nettisivut
  5. Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus / Plan B nettisivu

Tässä sarjassa esitellään kiinnostavaa tekstiileihin liittyvää tietoa, joka perustuu Telaketjussa tehtyyn tai Telaketjun työssä hyödynnettyyn tutkimukseen.